keskiviikko 26. syyskuuta 2012

ABOUT ME (with tea...)
















HEI and THANKS for my readers. XX
Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan itsestäni, kuka siis olen. Asun tällä hetkellä Varsovassa mieheni työn vuoksi, vaikka varsinainen kotimme sijaitsee Espoossa. Olemme asuneet Puolassa nyt kaikkiaan lähes kolme vuotta ja palaamme mahdollisesti Suomeen parin vuoden sisällä. Asuimme myös kymmenisen vuotta Kaakkois-Aasiassa: Malesiassa (jossa 16v. Axel syntyi), Indonesiassa ja Thaimaassa yli kuusi vuotta, josta tyttäremme Aino-Kaisa kirjoitti ylioppilaaksi ja jossa Matilda-pikkuisemme syntyi. Aasian vuodet olivat koko perheelle UPEA kokemus ja luulen että meiltä kaikilta jäi pala sydäntä kaukomaille. Muuttoja on kertynyt jo monta, välillä on pysytty Suomessa pari vuotta ja sitten on muuttokuorma taas lähtenyt maailmalle. Oman työn ja uran luominen on ollut hiukan hankalaa menevän miehen matkassa.
En ole siis mikään nuori tyttö enää ja viidestä lapsestani kolme on jo aikuista ja asuu Suomessa (ikävä on kova). Lapsenlapsia tässä odottelenkin jo innokkaana. Teksteissä ja kuvissa välillä esiintyvä pikku-Ella onkin minulle kuin lapsenlapsi. Kaksi nuorinta lasta ovat mukanamme ja käyvät kansainvälistä koulua. Haasteita riittää miettiessä, miten lapset säilyttäisivät hyvän kirjallisen suomen kielen taitonsa, sekä ruotsin kielen, joka on mieheni äidinkieli. Olemme melko eläväinen ja äänekäskin perhe positiivisella tavalla. Tässä perheessä nauretaan paljon ja nahistellaan myös.
Ammatiltani ja koulutukseltani olen terapiatyöntekijä, mutta taide, sisustus, sekä valokuvaaminen on vienyt minut mennessään. Olen suunnitellut mm. kenkiä Thaimaassa ja tällä hetkellä suunnittelen omalla tuotenimelläni (monday TO sunday HOME) pellavatekstiilejä ja toivottavasti lähitulevaisuudessa muutakin. Rakastan perhettäni, se on kaikkikaikessa minulle, rakastan myös ''arkipäivän'' kauneutta, jonka haluaisinkin välittyvän blogistani. Tyttäreni Aino-Kaisa on myös blogikaverini kauniilla blogillaan: www.ihanaunelma.blogspot.com / Kaunis elämä. Olen ihan mielettömän INNOSTUNUT blogeista ja tämän blogiharrastuksen myötä olen tutustunut aivan upeisiin naisiin ja saanut uusia ystäviä.
TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE KAUNISTA ARKEA from monday TO sunday, EVERYDAY!
XX Päivi


39 kommenttia:

  1. Kiitos briiffista;) Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa, ja sitä aina yrittää arvailla kuvien ja pikkuvärssyjen myötä lapsien lukua ja perheen liikkeitä. Tulipa selväksi kertaheitolla, kiitos! Ja annoit hyvän idean tehdä sama minä-briiffi jossain vaiheessa myös omassa blogissa... mukavat päivänjatkot päiväntasaajalta! x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi,olisi mukava, jos kirjoittaisit minä-päivityksen, tee se.
      Sinne ihanaan valoon ja lämpöön mukavaa viikon jatkoa!
      XX

      Poista
  2. Ihana blogi,kauniita kuvia ja niin välitön tunnelma. Olen tällainen hiljainen blogisi seuraaja,ollut jo jonkin aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja onpa mukava kuulla kommenttisi, kiitos siitä.
      XX

      Poista
  3. Olipa mukava postaus. Kiva lukea. Ja ihanat kuvat sinusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos, itsensä suhteen sitä on aina vähän kriittinen, mukava kuulla kommenttisi. :)
      XX

      Poista
  4. Ihana postaus - sinulla on ihana vaatetyyli! :)

    VastaaPoista
  5. Hi, You are amazing! You have moved so many times, and always it was so far from home (Finland). It's very exciting, but also hard, at the same time. Isn't it?
    By the way.... this lovely OM tunic is from Scandinavian Living shop?
    Pozdrawiam Marianna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Marianna! You are right, moving from place to place, from country to country is exciting and hard at the same time. :)
      Yes correct again, OM tunic is from Scandinavian Living shop. Normally I buy OM clothes from Finland.
      Have a lovely day!
      XX

      Poista
  6. Hauska kuulla ihmisestä blogin takana, pidän tänne välittyvästä rennosta ja mutkattomasta asenteesta :) Ihanat kuvat, etenkin noissa tee-ruusu-suklaa kuvissa on jotain tosi superia. Voisin melkein kääntää kelkkani ja ryhtyä teen juojaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi hei, kiitos kommentistasi...voin kertoa, että olen vannoutunut kahvin rakastaja, nyt halusin maistaa lahjaksi saamaamme teetä...muuten aina kahvi. Mukavat päivät sinne!
      XX

      Poista
  7. Hej Päivi,
    Löysin elämäniloa ja positiivista ernergiaa pulppuavan blogisi aivan hiljattain. Tämä mukava postaus kertoi mukavasti kuka sieltä kameran / näppäimistön takana löytyy :-) On hienoa kuinka elämänolosuhteiden myötä sinulle on avautunut mahdollisuus syventyä luovaan suunnittelupuoleen, tekstiilit ym.
    P.s. Valkea tunika sinisine brodeerauksineen on aivan ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina, kiitos, että olet tullut käväisemään blogissani. Kävin ihailemassa sivuillasi kuvia, en vain oikein osannut käyttää sivujasi, onko neuvoja...
      XX

      Poista
  8. Kiitos kun kerrot itsestäsi. Et ole ihan nuori, mutta nuorekas ja tyylisi on ihana. Missä muuten tapasit miehesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja kiitos sinulle kommentistasi. Olen tavannut mieheni Helsingissä ihan tavallisessa illanvietossa.
      XX

      Poista
  9. Tukkasi on muuten niin kiva, että voisit tehdä erillisen hiuspostauksen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla, kiitos. Harmaannuin jo nuorena, jolloin hiukseni olivat melkein mustanruskeat. Nyt laittelen väriä itse silloin tällöin ja lyhensin hiukset muutama vuosi sitten. Ensin täytyi vähän aikaa hakea mallia, koska olin ollut pitkähiuksinen niin pitkän aikaa, mutta nyt mennään tällä... :)
      XX

      Poista
  10. Kiva lukea näitä postauksia joissa kirjoittajat kertovat itsestään. Kauniita kuiviakin on blogisi aina täynnä. Mukavaa illanjatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja kiitos sinulle.
      Mukavaa illanjatkoa myös sinne!
      XX

      Poista
  11. Kiitos ihanasta blogista ja todella kauniista kuvista. Yleensä katselen pääasiassa kuviasi, mutta nyt teksti sai minut tarttumaan "kynään". Olisi hieno kuulla teidän perheen Malesia kokemuksista joskus blogissasi, jospa olemme vaikka asuneet samassa kaupungissa:) Perheeni asui myös Malesiassa yli 10 vuotta sitten ja monia hienoja muistoja palasi heti mieleeni tuolta ajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WOW, asuimme Kuala Lumpurissa vuosina 95-97. Ampangin alueella ensin ja sitten hiukan syrjemmässä keskustasta viidakon kupeessa ihanalla alueella villieläinten keskellä. Olisipa hauska kuulla sinusta?? Voit toki kirjoittaa sähköpostia minulle jos haluat; plemstrom@gmail.com
      XX

      Poista
  12. :) Kukas nyt oli kuvaaja kun itse olit kuvissa? Matilda? :)
    Oletko ehtinyt viime aikoina maalata tauluja?

    Olen vuosien mittaan seurannut aika paljonkin erilaisia blogeja mutta voin ihan rehellisesti sanoa, että sulla on kyllä upeat kuvat täällä blogissasi.
    Sulla on ammattilaisen otetta sekä sisustamisessa ja kuvaamisessa.

    Kirsi

    VastaaPoista
  13. Hei Kirsi, voi kiitos, olet kultainen kun sanot noin. Heh heh, Matilda, äidin pikku-apulainenhan se oli kameran takana. Hauskaa huomista päivää sinne!!
    XX

    VastaaPoista
  14. Voih! Minkä blogin täältä löysin! Ihanaa päästä seuraamaan elämää sielläpäin maailmaa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna ja kiitos, sekä tervetuloa! Juu, täällä tietty normaalit lapsiperheen arkirutiinit, mutta höystettyinä Varsovalaisittain. :)
      XX

      Poista
  15. Thank you for lovely pics!

    Kram Åsa

    VastaaPoista
  16. Aina sitä odottaa, että blogin takana olevat ihmiset uskaltautuisivat esittelemään itsensä. Kovin kauaa ei jaksa seurata blogia, jonka kirjoittajasta saa vain arvailla asioita. Kuville tulee aina uusi merkitys, kun tietää niiden ottajan taustan ja nykyisen elämäntilanteen. Kiitos esittelystäsi! Ja voin yhtyä kaikkiin edellisiin kommenteihin tyylikkyydestäsi ja nuorukkuudestasi :)
    Kerroit jo pikkuhiljaa odottavasi lapsenlapsia, jostain olen saanut käsityksen, että tyttärelläsi olisi jo tytär? Sinun ei tarvitse vastata tähän, jos menee liian henkilökohtaiseksi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja monet kiitokset kommentistasi...tietty sitä aina miettii vähän miten lukija ymmärtää kirjoituksen ja sen mitä itse haluaa viestittää, mutta luonteelleni on ominaista tietynlainen avoimuus...mukavaa loppuviikkoa sinne!
      XX

      Poista
  17. En ole ajatellutkaan, että olet luonnostasi tumma, vaalea väri on luonnossakin niin hyvä.

    Kiva että kerrot itsestäni, vaikka tavatessamem luonasi kerroitkin aika paljon.

    Itse olen päätynyt vähän toisenlaiseen ratkaisuun blogissani, en hirveän paljon paljasta itsestäni tai historiastani. Ihan aluksi en halunnut kertoa oikeastaan mitään henkilökohtaista, kun juuri blogin aloitettuani minua vuosia aiemmin stalkannut mies otti yteyttä facebookin kautta ja sain kammon, että hän jotenkin löytäisi blogini ja voisi seurata elämääni sitä kautta. No, olen tajunnut, että ei aän hirveän helpolla blogiani voisi löytää, kun en kirjoita sitä omalla nimelläni eli sen takia voisin kirjoittaa paljon vapaamminkin.

    Tai no, itseasiassa kerron kyllä aika paljon, mutta vain mukavia juttuja ja valitsemiani kepeitä pintaraapaisuaja sieltä täältä. Vaan eihän bloggailun täydykään olla niin vakavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä kommentti sinulta. Ensinnäkin ymmärrän tapahtuneen jälkeen, että haluat varjella yksityisyyttäsi ja minusta se on ihan oikein. Olemme kaikki kirjoittajat erilaisia ja kirjoitamme sen mikä meille on luonteenomaista ja sopivaa, se ei vähennä tai lisää mielestäni blogin paremmuutta, koska lukijatkin ovat erilaisia. Blogin on minunkin mielestäni tarkoitus olla viihdyttävä ja mielellään sellainen, että lukijalle jää siitä hyvä mieli.

      Poista
  18. Hyviä kommentteja!! :)
    Ja äidistä niin ihania kuvia!! <3 <3 <3
    Se on kyllä mielestäni blogin tarkoituskin että lukijalla jää hyvä mieli...
    Ja kyllä bloggaajalla on täysi OIKEUS pysyä hieman piilossa, sillä niin moni lukijakin pysyy nimettämänä ja kasvottomana kokonaan.
    Blogeja on niin erilaisia ja jokainen valitsee sinne sopivat paljastukset omantunnon mukaisesti ja myös blogin sopivuuden kannalta! :)
    Hyvää viikonloppua kaikille!! :)

    VastaaPoista
  19. Rakas lapseni kirjoitti hyvän kommentin...hyvää viikonloppua mökille!!
    äiti

    VastaaPoista
  20. very informative post for me as I am always looking for new content that can help me and my knowledge grow better.

    VastaaPoista
  21. After looking at a few of the blog articles on your site, I seriously appreciate your way of writing a blog.

    VastaaPoista
  22. This is wonderful. I am not quite familiar with the internet, but I believe that what I just read is some good material. Thanks for continuing to write such wonderful articles. God bless.

    VastaaPoista
  23. I really appreciate your professional approach. These are pieces of very useful information that will be of great use for me in future.

    VastaaPoista
  24. A single point I just would like to say is the fact your Blog is so valuable for us.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...