sunnuntai 9. syyskuuta 2012

SUNDAY AFTERNOON






HEI kaikille ja terveisiä kauniista Wroclawista. Viikonloppu oli täynnä menoa ja osa liittyy monday to sunday firmani seuraavaan Open House tapahtumaan. Oli ihana viikonloppu, mutta oli myös IHANA tulla kotiin Varsovaan. Laitettiin kotona heti lettukestit pystyyn. Kuvassa olevan kauniin kynttilälyhdyn sain puolalaiselta ystävältäni lahjaksi...KIITOS siitä.
Sain muuten kommentin eräältä anonyymiltä, joka ihmetteli, mitä muut lapseni sanovat kun tunnun hemmottelevan Matildaa enemmän kuin toisia? Minua hymyilytti, koska kolme Suomessa asuvaa lastani ovat jo aikuisia ihmisiä ja tietty heitäkin on aikoinaan kutakin hemmoteltu ja täällä Varsovassa olevaa 16v. poikaamme myös hemmotellaan, mutta hän ei hirveästi nauti kuvattana olemisesta. Kaikki lapseni ja heidän perheensä ja kumppaninsa mahtuvat sydämeeni ja muistan heitä kaikkia tavalla tai toisella, joten ei syytä huoleen. Kuvia vanhemmista lapsistani on tietysti hiukan hankalampi ottaa ja julkaista, kun välillä on tuhansia kilometrejä.Toivon, että tämä hiukan selvensi asiaa.
Haluan toivottaa nyt kaikille jälleen mukavaa viikon alkua!!
XX Päivi

27 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei Päivi. Mukavaa viikon alkua teillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna ja kiitos, kiva kun pääsit kommentoimaan, muistan kun kerroit, ettet saanut aiemmin lähetetyksi kommenttia.
      X Päivi

      Poista
    2. Blogissani on sinulle tunnustus.

      Poista
    3. Hei Sanna, kiitos menen tänään vielä illalla sen kurkkaamaan!! :)

      Poista
  3. Minä olekin ajatellut että tuo poikasi ei värmaan pidä kuvattavana olosta kun ei kuvissa usein näy. Olisi kiva jos joskus bloggaisit siitä miksi ja miten päädyitte adoptioon ja miten teillä on mennyt eli miten sujuu kun on sekä biologisia lapsia että adoptiolapsi. Hyvää jatkoa Sinulle ja kauniille blogillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juu 16v. poika ja poseeraus tai yleensä valokuvissa esiintyminen on hiukan hankala yhtälö, sensijaan 16v. tyttö ja kamera suorastaan rakastavat toisiaan!! Voin sen verran sanoa adoptiosta, että siihen vaikuttivat monet asiat, mm. kohdun ulkopuolinen raskaus ja suurehko leikkaus. Adoptiolapsi on aivan rinnastettavissa biologiseen lapseen. Hyvin meillä on mennyt, oikein hyvin. Jos haluat tietää lisää, voit laittaa minulle sähköpostia: plemstrom@gmail.com Kiitos kommentistasi. :)

      Poista
  4. Great ceramic! Were you at my brother? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Dagi! Ceramic is wonderful and I just love it. ''Were you at my brother''???
      Have a nice week! :)
      XX

      Poista
  5. It looks lovely, pancakes yummi:)

    Kram Åsa

    VastaaPoista
  6. Mitäh? Oletko saanut tuollaisen kommentin? Hehheh :)
    En suinkaan jaa nyt mielipidettäni asiasta täällä :)
    Mutta voin näin ystävällisesti esittää asian, että kyllä meitä kaikkia on hemmoiteltu(ja vieläkin hemmoitellaan) ihan yhtä tasaisesti!! :D
    Minusta on ainakin ihana katsella kuvia sulosesta siskostani, sillä en häntä kovin usein nää livenä :(
    Ja ihan yhtälailla minäkin olen aina linssiludena kun tapaamme, voitte selata aikaisempia poustauksia.
    Haleja äitille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haleja sinne myös...ISOT HALIT! <3

      Poista
    2. Hyvä Aino-Kaisa kun vastasit :) Olin ihan varma, että asia on juuri noin.
      Ja näyttää tosiaan siltä, että Matilda viihtyy kameran edessä :)

      terveisin Kirsi

      Poista
    3. Hei Kirsi :)
      Oikeassa olet :)
      Ja kun Matilda on niin kaunis kuvattava, niin luonteva kameran edessä :)

      Poista
  7. Oi lettukestit... pitääpi joku päivä toteuttaa!
    Kaikkea sitä lukijoille mieleen tulee, no hyvä kun nyt olet selvittänyt "epäselvyyden" :D Ihanaa uutta alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei Marru, letut ovat siis taivaallisia, kun niihin vielä sattuu saamaan hieman rapean pitsimäisen reunan...voi pojat!
      Mukavaa viikkoa sinne myös!
      XX

      Poista
  8. Huomenta!
    Voi taasen niin kauniita kuvia. Saanko kysyä mitä kameraa käytät?
    Aurinkoista päivää!
    Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maarit, kiitos kommentistasi, tottahan toki saat kysyä ja mielelläni vastaankin. Minulla on NIKON D90 ja tietysti riippuu paljon linssistä, käytän lähes koko ajan 50millistä 1.4 (myös 50millinen 1.8 on ihan riittävä)Kävin valokuvauskurssin viime kevättalvella ja opettaja suositteli tätä kameraa, joten päädyin siihen ja olen ollut tosi tyytyväinen. Nikon ehkä yksinkertaisempi vielä käytössä kuin Canon.
      Mukavaa päivää myös sinne Suomeen!
      XX

      Poista
    2. Kiitos Päivi. Olen haaveillut järjestelmäkameran ostamisesta jo kauan ja kysellyt tutuilta ja työkavereilta vinkkejä. Kuviesi laatu on todella upea, joten täytyy pistää tuo Nikon muistiin :-)
      Nauttikaan Varsovan lämmöstä, täällä alkaa syksy jo tehdä tuloaan. Viikonloppuna Saimaan mökillämme oli järvi lämpöisempi, kuin ilma. Vesi +15 astetta ja ilma +8..
      Valoisaa alkanutta viikkoa!
      Maarit

      Poista
    3. Kannattaa satsata hyvään kameraan, siitä on iloa moneksi moneksi vuodeksi. ...toivotaan, että siellä hiukan lämpenisi... :)

      Poista
  9. Oih, lettusia! Niiä en olekaan syönyt aikoihin. Ja kiva lyhty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, nyt vaan lettujen paistoon...Lyhty on niin kaunis illalla...
      XX

      Poista
  10. Lätyt, nam:) Ihania kuvia jälleen
    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjut! Kiitos kommentista, lettukestit vaan pystyyn ja mansikkahillot kehiin vai miten se sanotaan... :)

      Poista
  11. Huvitti ihan tuo sepustuksesi jonkun anonyymin kommentista... ;) Ei siitä sen enempää.
    Kauniita kuvia sunnuntai-iltapäivästänne!
    Ja hei, kiva, kun kävit jättämässä kommentin blogiini, piristi päivääni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa ja kiitos sanoistasi, palaan blogiisi, varmasti!!
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...